E-K Klassinen kuoro

Ti 14.6. klo 19
Lappeen Marian kirkko
Kesän kaikuja
Etelä-Karjalan klassinen kuoro esittää suomalaisten säveltäjien rakastetuimpia klassikoita kesäisessä konsertissa.
Kuoroa konsertissa johtaa MuM Jonna Imeläinen.
Osta liput tästä: www.lippu.fi
 
Etelä-Karjalan klassinen kuoro on lappeenrantalainen noin 40 laulajan sekakuoro. Kuoron taiteellisena johtajana toimii Toomas Kapten, joka on luotsannut kuoroa jo vuodesta 1990. Kaptenin johdolla Klassinen kuoro on vakiinnuttanut paikkansa eteläkarjalaisen konserttiyleisön mielissä korkeatasoisena harrastajakuorona. Kuoron varajohtajana on toiminut vuodesta 2019 Jonna Imeläinen, joka harjoituttaa kuoroa viikoittain.
Kuoron ohjelmiston pääpaino on suurissa kirkkomusiikkiteoksissa, ja kautta historiansa kuoro onkin tehnyt yhteistyötä eri orkestereiden kanssa, joista Lappeenrannan kaupunginorkesteri on yhä merkittävä yhteistyökumppani. Vuosien varrelle kuoro on tehnyt yhteistyötä muun muassa Lappeenrannan Musiikkiopiston orkesterin sekä Rakuunasoittokunnan kanssa. Kuoro on tehnyt myös esiintymismatkoja ulkomaille.