Karjalan Kuoroviikon tuottavana osapuolena toimii Etelä-Karjalan Musiikkiyhdistys, kavereiden kesken EKMU. Yhdistys perustettiin Lappeenrannassa toukokuussa 2018 lappeenrantalaisten muusikoiden, pianisti Juuli Vaulasvirran sekä laulaja Marika Höltän toimesta. Ystävykset Juuli ja Marika kokivat, että haluavat tuottaa kotipaikkakunnalleen laadukasta kulttuuritoimintaa ja antaa näin takaisin hyvää kaupungille.
Yhdistys toteuttaa tehtäväänsä järjestämällä konsertteja sekä lisäämällä kulttuurin saavutettavuutta ja kaupungin yhteisöllisyyttä viemällä kulttuuria muun muassa hoitolaitoksiin. Lappeenrannan Raatihuoneella jo kahtena kautena ollut, lämpimän vastaanoton saanut Raatihuone Soi! -konserttisarja on esitellyt niin klassisia muusikoita, lauluyhtyeitä, musiikkinäytelmää lapsille, kuin iskelmääkin. Esiintyjät ovat olleet paikallisia sekä kansainvälisiä. Kesällä 2019 EKMU toteutti ensimmäisen taidetta hoitolaitoksiin -hankkeensa, jossa Marika ja Juuli kiersivät 10 hoitolaitoksessa Etelä-Karjalassa. Asukkailta ja hoitajilta palaute oli ylistävää: musiikillista tasoa sekä välitöntä tunnelmaa kehuttiin. Nyt EKMU ottaa uuden askeleen tuotannollisessa sekä kouluttavassa toiminnassa, kun se tuottaa Karjalan Kuoroviikkoa sekä syksylle yhdessä Lappeenrannan kaupunginorkesterin kanssa Ruuvikierre -oopperaa (Britten).
Etelä-Karjalan Musiikkiyhdistys on jo nyt saanut vakiintuneen paikan alueensa kulttuurielämässä ja on sitä varmasti jatkossakin! Lue lisää EKMU:sta: www.ekmu.fi.
EKMU:n tuottama ooppera The Turn of the Screw (Britten) kuullaan Lappeenranta-salissa 28.-29.10 Lappeenrannan kaupunginorkesterin kanssa. Tervetuloa kokemaan jännittävä tarina halloweenina! Esityskieli englanti, tekstitys suomeksi. Lisätietoja: www.lprorkesteri.fi.